Mistä kaikki lähti?

 

Kuvittele verkkokauppa, joka kerää yhteen alueen lähituottajat ja valikoimista pystyisi ostamaan kerralla useammalta tuottajalta.  Tilaamasi tuotteet toimitettaisiin kotiovellesi suoraan lähikylien tuottajien tiloilta, juuri sinulle.

Tästä ajatuksesta sai alkunsa markkinapaikka Vaskio.

Tavoitteenamme on tehdä lähellä tuotettujen raaka-aineiden ostamisesta vaivatonta, ja tukea suomalaisia pientuottajia antamalla heille heidän tuotteistaan kunnollinen korvaus. Haluamme nostaa esiin ne sankarit, jotka tekevät ympäri vuoden väsymättömästi työtä puhtaan suomalaisen ruoan eteen.

Tinkimättömällä työllä on myös hintansa. Oletko koskaan ajatellut, että useilla tiloilla ihmiset ovat jo ehtineet aloittamaan työpäivänsä eläinten tai kasvien kasvatuksen parissa, samaan aikaan kun muissa kodeissa laitetaan vasta aamukahvi tippumaan? Kun palaat iltapäivällä töistä, tilalliset ovat edelleen työn parissa. Yllättävät säätilamuutokset, työkoneiden hajoamiset sekä eläinten poikimiset saattavat muuttaa suunnitelmia, joiden seurauksena työpäivät venyvät entisestään. Kuitenkin tämä työ tehdään, jotta eläimet voisivat hyvin, kasveilla olisi hyvät edellytykset kasvaa ja Sinulla olisi mahdollisuus syödä puhdasta ja vastuullisesti tuotettua suomalaista ruokaa.

Olemme itsekin työskennelleet tiloilla, joten olemme myös kohdanneet näitä tiloilla tuttuja vastoinkäymisiä. Pystymme samaistumaan tuottajiin, jotka tinkimättömällä työllään ja väsymättömällä asenteellaan mahdollistavat tämän kaiken. Haluamme antaa oman panoksemme suomalaisen ruoan ja työn arvostukselle.

Vaskio on markkinapaikka, joka toiminnallaan helpottaa ja kasvattaa lähellä tuotettujen raaka-aineiden saatavuutta. Kehitämme entistä sujuvampaa verkkoalustaa, jonka kautta asiakkaiden on helpompi löytää lähellä tuotettua ruokaa.

Vaskion markkinapaikasta löydät paikalliset tuottajat vaivattomasti heidän omilla nimillään. Saat ensiluokkaisia paikallisten tuottajien raaka-aineita, joilla loihdit maistuvat ruoat niin arkeen kuin juhlaan. 

 

Nautinnollisia hetkiä ruoan parissa!